TASOWHEEL tavoittelee strategista teknologista kumppanuutta asiakkaidensa kanssa

Metallialan sopimusvalmistaja Tasowheel Oy on ratkaisukeskeinen yritys, joka toimitusjohtajansa sanoin on olemassa asiakkaitaan varten. Yrityksen menestyksen pohjana on luotettavuus ja avoimuus asiakkaan suuntaan ja 45 toimintavuoden aikana kertynyt perinpohjainen osaaminen.

Arvolupauksemme asiakkaillemme on, että pyrimme olemaan heille strateginen teknologinen partneri, eli olemme joustavia ja nopeita ja asiakaskeskeisyys ohjaa toimintaamme. Tavoitteenamme on, että pystymme tarjoamaan heille jatkuvasti yhä kokonaisvaltaisempia ratkaisuja. Asiakkaamme myös arvostavat tätä. Keskimääräisesti tärkeimpien asiakassuhteidemme pituus onkin yli 20 vuotta”, Tasowheel Oy:n toimitusjohtaja Roman Mertechev toteaa.

Tasowheel on perheomisteinen suomalainen teknologiayritys, jolla on yli 45 vuoden kokemus korkealaatuisten voimansiirto-, koneistus- ja kokoonpanoratkaisujen sekä prosessiteollisuuden
laadunohjausjärjestelmien valmistamisesta tunnetuille asiakkaille ympäri maailman.

Teknologinen etumatka tärkeänä kulmakivenä

Automaatio on nykyisin konepajavalmistajan elinehto hintakilpailukyvyn ylläpitämiseksi.

”Teknologinen etumatka ja panostus siihen on ollut aina yksi kulmakivistämme. Investoimme noin 5 – 10 prosenttia liikevaihdostamme vuosittain. Esimerkiksi tänä vuonna yli 3 miljoonaa euroa pelkästään koneisiin ja laitteisiin. Viime vuonna hankimme viisi yhteistyörobottia, ja meillä on nyt yhteensä
toistakymmentä robottia valmistuksessa ja lisää on tulossa”, Mertechev kertoo.

Tasowheel on myös kehittänyt ja ottanut käyttöön oman tekoälytyökalun toimihenkilöiden työn keventämiseksi ja tehostamiseksi, mikä tekee yrityksestä alan teknologisen edelläkävijän pk-metallisektorilla.

”Seuraava askel on tuotannonaikaisen datan ottaminen tekoälyn pureskeltavaksi ensi vuoden puolella. Näin pystymme tuottamaan enemmän lisäarvoa asiakkaille. Nuorena toimitusjohtajana näen, että meidän on pakko kehittyä ja kasvaa tai näivetymme”, Mertechev toteaa.

Vastuullisuutta, ympäristöasioita ja työntekijöitä unohtamatta

”Olen myös tuonut mukanani kestävän kehityksen ja vastuullisuusasioiden aktiviteetit. On elinehto, että kannamme oman kortemme kekoon näissä asioissa. Myös työturvallisuus on hyvin vahvasti läsnä
meillä. Meillä on noin 150 työntekijää ja todella pitkiä työsuhteita. Voi perustellusti todeta, että työntekijä viihtyy ja pysyy meillä, kun hän tänne tulee”, Mertechev korostaa.

Samankaltaiset artikkelit