Uusi asbestisääntely kiristää turvallisuusvaatimuksia – ASTQ Rental House auttaa yrityksiä vastaamaan uusiin vaatimuksiin
Asbesti aiheuttaa Suomessa edelleen 70–100 työperäistä kuolemaa vuosittain. Purkutöiden turvallisuutta pyritään parantamaan uudella sääntelyllä, jossa suojainten toimivuus, laitteiden testaus ja altistumisen seuranta nousevat keskeiseen rooliin.
Uuden asbestityön turvallisuutta koskevan asetuksen tavoitteena on varmistaa, että työntekijöiden altistuminen asbestikuiduille on mahdollisimman vähäistä, hengityssuojainten tiiveys on varmistettu, työnantaja osoittaa työmenetelmien ja ilmankäsittelylaitteiden turvallisuuden mittaustiedolla
”Vaatimukset nostavat investointitarvetta ja siten myös kustannustasoa. Toisaalta kun olosuhteille vaaditaan tarkat testit ja menetelmät tarkentuvat, purkutyö on selkeästi aiempaa turvallisempaa”, selittää Asko Seppälä, erikoispuhdistukseen, siivous-, saneeraus- ja rakennusalaan erikoistuneesta ASTQ:sta.
Säädösmuutos astui voimaan lyhyellä varoitusajalla. ASTQ on tehnyt viime kuukaudet aktiivisesti töitä auttaakseen yrityksiä sopeutumaan vaatimuksiin: hankkimaan paineilmahengityssuojaimia, toteuttamaan testausta ja työn aikaisia mittauksia sekä kouluttamaan henkilöstöä. Nämä ovat rakennusturvallisuuteen erikoistuneen perheyrityksen ydinosaamista.
Seppälä kertoo: ”Olemme tehneet tutkimusta ja varmistaneet koulutuksissamme vuodesta 2011 lähtien, että maskit tiivistyvät käyttäjänsä kasvoille oikein, ne osataan pukea oikein ja ne toimivat, kuten pitää. Olemme huomanneet, että kolmannen osapuolen on usein helpompaa mainita epäkohdista turvallisuudessa, kuten tiiveyteen vaikuttavasta kasvojen karvoituksesta, kuin kollegan.”
1990-luvun puolivälissä perustettu ASTQ korostaa, että kiristyneillä säädöksillä on tärkeä rooli asbestipurun parissa työskentelevien terveyden kannalta. Yrityksessä koetaan hyvänä, että asetuksen myötä myös tilaajat osaavat entistä paremmin vaatia oikeita asioita.
”Harva ostaa liian suuria tai huonosti istuvia kenkiä, miksi vaarallisten hiukkasten ollessa kyseessä hengityssuojain olisi vähän sinne päin?”
”Yksikin kuolema on liikaa. Kun henkilösuojaimen tiiveys on varmistettu ja se toimii oikein, pitoisuus pysyy raja-arvoissa. Seuraamalla ilmanlaatua työn aikana voidaan arvioida konkreettisesti altistusta ja sitä, suojaako suojus varmasti tarpeeksi”, Wilhelm Mansén ASTQ:lta toteaa ja jatkaa herätellen: ”Harva ostaa liian suuria tai huonosti istuvia kenkiä, miksi vaarallisten hiukkasten ollessa kyseessä hengityssuojain olisi vähän sinne päin?”
Säädökseen odotetaan syksyllä täsmennyksiä mittausten ja testien menetelmien osalta. Tämä on ASTQ:n asiantuntijoiden mielestä tärkeää: ”Yrityksissä on fiksua nyt laittaa kaikki asiat kerralla kuntoon eli huolehtia asianmukaisista, laitteistojen ohjeistusten mukaan tehdyistä mittauksista sekä vaadituista koulutuksista. Se kantaa tulevaisuuteen.”
