Yrittäjän paikka on Vantaalla– Miia Makkonen kulkee kohtiviiden ravintolan unelmaa
Yrittäjä näki Vantaassa mahdollisuuksien kaupungin, siksi hänen toinen McDonald’s-ravintolansa avattiin juuri sinne.
Miia Makkoselle yrittäminen on elämäntapa. Sotkamolainen aloitti työuransa 14-vuotiaana työskennellen mansikkamaalla urakkapalkalla, joka palkitsi ahkeruudesta. Hän muistelee lämmöllä nuoruuden työnantajiaan, jotka kannustivat lisävastuuseen sekä yrittäjyyteen. Nyt hänellä on takanaan yli 24 vuotta yrittäjänä ravintola-alalla: ”Oma vinkkini yrittäjälle on, ettei sulje ovia itseltään. Yrittäjyys vaatii sinnikkyyttä ja uskoa itseensä. Täytyy kysyä, selvittää, uskaltaa ja hakea tietoa – sekä pitää huoli taloudenhallinnasta ja velvoitteista. Vantaan kautta bisnesidean sparrailuun saa tukea. Jos yksi ovi kuitenkin sulkeutuu, ei pidä masentua tai lamaantua, vaan suunnata uutta ovea kohti!”
Makkonen on miehensä kanssa vetänyt menestyksekästä rantakahvilaa, golf-klubin ravintolaa sekä toiminut ravintoloitsijana perinteikkäällä Helsingin Suomalaisella Klubilla. Lopulta parivaljakolle tuli tunne, ettäolisi aika pohtia jotain uutta. He olivat jo pitkään haaveilleet McDonald’s-yrittäjyydestä, ja lopulta he päättivät lähettää franchising-paperit eteenpäin.
”Prosessiin kuului haastatteluja sekä testejä ja vuoden 2019 syksyllä aloitimme yrittäjähar- joittelun. Pääsimme kurkkaamaan asiakaspinnan toiselle puolelle, olimme heti myytyjä! Reseptiikka, logistiikka, työohjeet– aivan kaikki – on mietitty huolellisesti ja Kultaisten Kaarien ihmiset ovat kerrassaan huikeita”, Makkonen tiivistää.
Tavoitteena viisi ravintolaa viidessä vuodessa
Vuonna 2021 avautui mahdollisuus ensimmäiseen McDonald’s-ravintolaan Porvoossa, tammikuussa 2023 pariskunta investoi toiseen ravintolaansa, ensimmäiseensä Vantaalta. Kehä III:n varrella Tuupakassa sijaitseva ravintola on loistavien kulkuyhteyksien päässä.
”Toiveenamme oli päästä avaamaan ravintola Vantaalla ja ajattelimme, että se oli siinä! Sijainti on kerrassaan loistava”, Makkonen riemuitsee. Yrittäjäpariskunnan kolmas, upouusi, Vantaan McDonald’s ravintola avautui samana vuonna Porttipuistoon, Ikean taakse. Tällä hetkellä he ovat merkittävä työnantaja työllistäen McDonald ́s ravintoloissaan jo 170 henkilöä. Makkonen tuumaa: ”Vantaa on aina ollut mielessäni elinvoimaisen oloinen kaupunki ja se on pitänyt paikkaansa. Risteyspaikassa on asutusta valtavasti, ympäristö on monikulttuurinen ja lentokentän läheisyys on plussaa. Työnantajan näkökulmasta alue on hyvä paikka toimia.”
Pitkän linjan yrittäjälle on pistänyt silmään Vantaan elinvoimapalveluiden tarjoamaa tuki, jota hän kehaisee: yrittäjyydestä haaveilevalle löytyy apua ideointiin ja toimitilojen etsintään sekä niin rahoituslaskelmaan kuin liiketoimintasuunnitelmaan. Hän odottaa innolla tulevia keskusteluita, jotta pääsee myös jakamaan omat ideansa, havaintonsa ja kehitysehdotuksena Vantaan päättäjille.

”On erittäin positiivista, että yrittäminen on Vantaalla konseptoitu! Voisin hyvin itsekin toimia tulevaisuudessa uuden toimijan yrityskummina. Viime vuoden yrittäjätapahtumassa keskustelin kaupunginjohtaja Pekka Timosen sekä elinvoimajohtaja Tommo Koivusalon kanssa. Heistä huokuu eteenpäin menevä, reipas asenne sekä draivi.”
Makkonen kertoo myös yhteistyön Vantaan oppilaitosten, kuten Careerian sekä Live-säätiön kanssa toimineen mainiosti ja kehuu työvoiman saatavuuden olevan hyvällä tolalla. Rekrytointi on sujunut, McDonald’s-ravintoloiden työntekijöissä vaalitaan monimuotoisuutta.
“Risteyspaikassa on asutusta valtavasti, ympäristö on monikulttuurinen ja lentokentän läheisyys on plussaa. Työnantajan näkökulmasta alue on hyvä paikka toimia.”
”McDonald’s ei ole vain ponnahduslauta työelämään, vaan pystymme tarjoamaan niin pilkottuja työtehtäviä kuin etenemismahdollisuuksia työntekijöillemme. Jonain päivänä saamme toivottavasti jonkun innostumaan yrittäjyydestäkin”, Makkonen selittää ja jatkaa: ”Työllistämme myös täsmätyökykyisiä, ja Porttipuistossa esimerkiksi teimme tietoisen valinnan rekrytoida muun muassa työmotivaation perusteella, kielitaidosta riippumatta. Työkielenä toimiikin englanti. Kannustamme ja tuemme kuitenkin henkilöstöämme oppimaan suomen kielen. Työtä meillä ohjaavat säännöt, ohjeet sekä standardit. Sanasto on selkeä ja vuoroja on tärkeää johtaa oikealla tavalla.”
Makkonen pohtii tulevaa: ”Systemaattisen liiketoiminnan johtamisen lisäksi mielestäni usein tarvitaan pientä positiivista sattumaa ja tuuria, joten jos kaikki menee suunnitellusti, ajatuksissamme on 5 ravintolaa viidessä vuodessa eli ensi Vappuun mennessä. Emme pistä ollenkaan pahitteeksi, että seuraavatkin ravintolat olisivat Vantaalla!”
Yrittäjä, haluatko liittyä dynaamisten ja kasvavien yritysten joukkoon?
Ota yhteyttä niin keskustellaan!
Tommo Koivusalo, elinvoimajohtaja
040 730 7761
Timo Helenius, asiakkuusjohtaja
040 6602 070
Olli-Pekka Mäkirintala,
Invest in ja startup -toimintojen päällikkö
040 1417 230
Sähköpostit
etunimi.sukunimi@vantaa.fi
Businessvantaa.fi
Business Vantaan asiantuntijat ja yrittäjä Miia Makkonen ovat tavattavissa Porttipuiston McDonald’s ravintolassa 27.8. klo 08-10 mikäli yrittäjyyttä harkitsevat haluavat tulla kuulemaan lisää ja keskustelemaan kahvikupposen ääressä.
Ilmoittaudu mukaan
business.vantaa.fi/yrityskahvit
