Nopeus, laatu ja luottamus siivittävät Welander & Welanderin kasvua

1990-luvun alussa perustettu Welander & Welander on erikoistunut korjausrakentamiseen. Vuonna 2022 yrityksessä toteutettiin sukupolvenvaihdos ja muutamassa vuodessa se on kolminkertaistanut liikevaihtonsa.

Hankkeiden pääurakoitsijana toimiva Welander & Welander on toiminut vuosikymmenten ajan laaja-alaisesti rakennusalalla. Ajan myötä toiminta on keskittynyt etenkin toimitilojen muutos- ja saneeraustyöhön. Pienten töiden ohella yritys toteuttaa vuosittain noin 30 suurempaa projektia. 

Neljä vuotta sitten yrityksen vetovastuun ottivat Johan Welander, Max Broström ja Ted Simonsén.

”Toimitilojen muutos- ja saneeraustyön ytimessä ovat nopeat projektit. Kun saamme toimeksiannon, aloitamme saman tien ja työn pitäisi olla jo valmis”, omistajat naurahtavat.

Vaikka työn tempo on hektinen ja toimeen tartutaan nopeasti, suunnitelmien on oltava yhtenäiset – keskeneräisillä suunnitelmilla ei kannata lähteä liikkeelle. Usein projektin edetessä suunnitelmia joudutaan kuitenkin hieman muokkaamaan. Kustannustehokkaan lopputuloksen saavuttamista tukevat hyvät suhteet suunnittelijoihin, kumppaneihin ja tilaajiin.

Asiakkailta on kertynyt kiitosta etenkin ripeästä toiminnasta, joustavuudesta sekä työmaiden valvonnasta, jonka ansiosta hankkeet saadaan valmiiksi suunnitellussa aikataulussa. Palaavat asiakkaat ovat yritykselle parasta mahdollista palautetta.

Kolmikko elää ja hengittää työtään, mikä heijastuu niin työnjälkeen kuin yrityksen tulokseen.

”Mieleen ei pahemmin kyllä tule hankkeita, jotka eivät olisi valmistuneet sovitussa aikataulussa! Kiinnitämme huomiota yksityiskohtiin ja siihen, että lopputulos on siisti ja laadukas. Laatuun vaikuttavat luotettava aliurakoitsijaverkosto ja pitkät kumppanisuhteet, joita vaalimme.”

Oikeiden asioiden tekeminen oikeaan aikaan minimoi virheet ja riskit. Työmaat ovat siistejä ja tavarat järjestyksessä. Jopa vakuutusyhtiöltä on tullut vuodesta toiseen kiitosta siitä, ettei työtapaturmia ole tapahtunut. Omistajien mukaan tähän on vaikuttanut ennaltaehkäisevä turvallisuustyö.

Kolmikko elää ja hengittää työtään, mikä heijastuu niin työnjälkeen kuin yrityksen tulokseen. Liikevaihdon kolminkertaistuminen kahdesta miljoonasta kuuteen miljoonaan euroon ei siis ole sattumaa, vaan kovan työn ja intohimon tulos.

”Tavoitteenamme on kasvattaa ja kehittää toimintaa entisestään. Pyrimme kehittymään joka päivä ja samalla helpottamaan myös muiden osapuolten työtä.”

Samankaltaiset artikkelit