Nuoret yrittäjät mullistivat siirrettävien rakennustelineiden -markkinan
Anton Tuomaala huomasi aloittelevana maalariyrittäjänä 17-vuotiaana, että Suomesta ei saanut siirrettäviä rakennustelineitä järkevään hintaan. Hän alkoi tutkia vaihtoehtoja ja päätyi lopulta hollantilaiseen telinevalmistajaan, joka täytti luotettavan ja laadukkaan toimittajan kriteerit. Tästä syntyi myöhemmin Suomen Telinetukku, jonka Tuomaala perusti 22-vuotiaana kaksi vuotta nuoremman Lukas-veljensä kanssa. Yrityksen siirrettävät ALTIK-alumiinitelineet ovat jo ensimmäisen myyntivuoden aikana nousseet tuoteryhmänsä myyntikärkeen Suomessa.
Veljekset panostivat heti alussa verkkokauppaan, hyvään asiakaspalveluun ja tuotteidensa kilpailukykyiseen hintaan. Eli niihin asioihin, jotka asiakkaat näkevät nykyään arvokkaina.
”Ajattelimme, että jos palvelee paremmin asiakkaita ja myy telineitä vähän järkevämpään hintaan ja vielä verkkokaupan kautta nykyaikaisin menetelmin, niin näitä kolmea asiaa ei oikein kukaan tehnyt kunnolla ennen meitä. Tämä osoittautui oikeaksi linjaksi ja kysyntää alkoi syntyä nopeasti”, Anton Tuomaala kertoo.
Ensimmäisenä toimintavuotenaan Suomen Telinetukku teki noin 1,2 miljoonan euron liikevaihdon. Yrityksen valikoimiin kuuluvat siirrettävien telineiden lisäksi myös kiinteät rakennustelineet, kulkusillat, telineperäkärryt ja kattoturvakaiteet.
Verkkokauppa avattiin oikeaan aikaan
Siirrettävät rakennustelineet sopivat Tuomaalan mukaan hyvin verkkokauppamyyntiin, joka on Suomen Telinetukun keskeinen myyntikanava. Rautakaupat ovat yrityksen merkittävimpiä kilpailijoita.
”Telineet ovat logistisesti hankala tuote rautakaupoille, jotka eivät pysty myymään niitä yhtä kevyellä kulurakenteella kuin me. Meillä on telinemyynnissä volyymia, jota rautakaupoilla ei ole. Riittävällä volyymilla on ollut myös kriittinen vaikutus yritystoimintaan. Lisäksi rautakaupoilla on muutenkin paljon suuremmat kulut kuin meillä. Hintamme ovat karkeasti 15–25 prosenttia halvemmat rautakauppahintoihin verrattuna”, Tuomaala kertoo.
Nuoret yrittäjät Anton ja Lukas Tuomaala huomasivat markkinaraon, perustivat Suomen Telinetukun ja iskivät rakennustelinemarkkinoille verkkokaupan kautta konseptinaan laadukkaat tuotteet viiden vuoden takuulla, edulliset hinnat ja hyvä asiakaspalvelu. Suomen Telinetukun toiminta on veljesten mukaan laskenut jopa siirrettävien rakennustelineiden yleistä markkinahintaa Suomessa, kun yritys haastoi alan vanhat toimijat uudenlaisella lähestymistavalla.
Usein työmaalla huomataan tarve lyhyellä varoitusajalla. Tähän Suomen Telinetukku pyrkii vastaamaan kaikin mahdollisin keinoin. Verkkokaupassa on nopea toimitus: Kaikki siirrettävät rakennustelineet ovat heti saatavilla varastosta toimitukseen. Yrityksellä on myös kaksi noutovarastoa, toinen Lempäälässä ja toinen Vantaalla. Suurin osa telineistä myydään kuitenkin verkkokaupan kautta toimitettuna.
”Olemme myös panostaneet asiakaspalveluun. Pyrimme vastaamaan tarjouspyyntöön parin tunnin sisällä, jotta asiakas ei joudu odottamaan. Samoin pyrimme soittamaan jokaiselle asiakkaalle henkilökohtaisesti”, Tuomaala sanoo.
Asiakkaat ovat pääosin rakennusalan pienyrityksiä, jotka toimivat pientyömailla eli pääosi omakotitalokohteissa. ”Ammattilaiset arvostavat telineidemme kustannustehokkuutta ja työturvallisuutta. Myös telinevuokraamoihin kohdistuva kysyntä on alkanut siirtyä meille jossakin määrin. Halvemmat hintamme tekevät sen, että telineiden ostaminen on monesti ammattilaiselle kannattavampaa kuin vuokraaminen”, Tuomaala kertoo.
